Viime vuosien aikana on syntynyt paljon keskustelua pyöräilyn toisluokkaisesta asemasta pääkaupunkiseudun liikenteessä. Jokainen joka liikkuu pyörällä,esimerkiksi Helsingissä, voi helposti yhtyä tähän mielipiteeseen. Liikenne sujuu sen mukaan, että autoilija on liikenteen kuningas ja pyöräilijä on täysin toisarvoinen. Tämä johtuu varmastikin osaksi pyöräilykulttuurin puutteesta Suomessa, sillä täällä pyöräilyä pidetään edelleen usein lapsien ja vanhusten liikkumismuotona. Tästä kertoo jo osaksi paljon sekin, että kävelijät ja pyöräilijät mapitetaan usein saman käsitteen, kevyen liikeenteen alle, vaikka nämä kaksi ovat täysin eri liikkumismuotoja. Esimerkiksi Amsterdamissa liikennekulttuuri on täysin toinen. Pyöräilijä on liikenteessä kuningas ja autoilijat huomioivat pyöräilijän automaattisesti, vaikka pyöräilijälle palaisi risteyksessä punainen valo. Tämä tietysti johtuu myös siitä, että Hollannissa on vanha pyöräilykulttuuri, mutta kyllä syy löytyy varmasti myös asenteista liikenteessä. Suomessa, vaikkapa hämeentiellä on lähes mahdotonta ajaa pyörällä, kun autot ja bussit häätää pyöräilijöitä kävelykadulle ja kävelijät autotielle.

Miksi suosia pyöräilyä autoilun sijaan? Ihmisten herättyä viime vuosien aikana ilmastonmuutokseen, olisi pyörä ekologinen liikkumisväline. Onhan järkevämpää polttaa reisiä, kuin bensaa. Muutenkin pyöräilyn lisääntyminen vähentäisi huomattavasti liikenteen ruuhkautumista ja tekisi siitä joustavampaa, kun yksityisautoilu vähentyisi. Eikä Helsingin kokoisessa kaupungissa voi väittää, että pyörä olisi hidas liikkumismuoto. Voisi väittää, että pyörä on lähes yhtä nopeaa, kuin yksityisautoilu ja lähes aina nompempaa, kuin julkinen liikke Helsingin ollessa kuitenkin melko pieni ja tasainen kaupunki ilman suurempia mäkiä. Ja kuten sanottua, pyöräilyhän on todella loistava kuntoilumuoto. Pyöräillessä nopeaan matkantekoon yhdistyy vielä kunnon kohentuminen. Ei siis ihme, että yhä useammat ihmiset harrastavat työmatkapyöräilyä.

Pyöräilijä nousisi parempaan asemaan tien päällä muuttamalla ihmisten asenteita liikenteessä, ei pelkästään autoilijoiden, vaan kaikkien. Autoilijoiden tulisi ottaa pyöräilijät paremmin huomioon ja antaa pyöräilijöillekin tilaa liikeenteessä ja ylipäätään tajuta pyöräilijöiden olemassa olo liikenteessä. Usein näkee myös pyöräilijöiden polkevan miten sattuu liikenteessä, vailla mitään tajua liikennesäännöistä, vaikka liikkennesäännöt koskevat pyöräilijää siinä missä autoilijaakin. Pyöräilyä tulisi myös markkinoida enemmän, ja koko kansan liikkumisvälineenä, näin tämä leima vanhusten ja lasten liikkumismuodosta saataisiin pois. Tällaista pyöräilykulttuuria olisi helpompi markkinoida ja toteuttaa, kun puitteet siihen olisi oikeanlaiset. Tämä tarkoittaisi pyöräkaistojen ja -väylien parempaa suunnittelua ja toteuttamista. Pyöräkaistoja tulisi olla enemmän, ja niiden tulisi sijaita autoteiden laidassa ja niiden loppumisesta tulisi aina tiedottaa selvästi. Helsingissä usein kävelijä ja pyöräilijä jakaa kadun puoliksi, mistä syntyy usein pahoja vaaratilanteita. Viime vuosina asiat ovat edenneet parempaan suuntaan, mutta tehtävää riittää vielä paljon.